Merkurille Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto yhdessä Culturan ja Ekobankenin kanssa
Merkurille on yhdessä ruotsalaisen Ekobankenin ja norjalaisen Cultura Bankin kanssa myönnetty Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto 2010, jonka teemana tänä vuonna on vihreä varainhoito. Palkintolautakunta kiittää kolmea ympäristötietoista pohjoismaista pankkia siitä, että ne ovat sitoutuneita ympäristötyöhön ja kestäviin periaatteisiin. Perusteluissa mainitaan muun muassa että
"Pankit ovat investoineet esikuvallisesti kestävän kehityksen hankkeisiin, ja tämä on ollut niiden työn ydinaluetta. Pankkien koko toiminta perustuu vihreisiin arvoihin, ja ne pyrkivät edistämään yhteiskunnan kestävää kehitystä. Tämä tekee niistä esikuvia varainhoitoalan muille toimijoille."
Kriteerinä palkinnon myöntämiselle on pyrkimys vaikuttaa varainhoitoalaan siten, että rahoitusmarkkinoiden toiminta muuttuisi kaukonäköisemmäksi ja kestävä kehitys otettaisiin huomioon. Palkinto jaetaan tänä vuonna 16. kerran, ja ehdolla oli yhteensä 15 rahoitusalan yritystä. Palkinto luovutetaan voittajille Pohjoismaiden neuvoston marraskuun kokouksen yhteydessä.
Lue lisää: www.norden.org/fi/ajankohtaista/uutiset/kolme-pohjoismaista-pankkia-saa-luonto-ja-ympaeristoepalkinnon-2010
Merkur Mahdollisuuksien torilla Porvoossa 12.6.
Tarkempia tietoja:www.mahdollisuuksientori.fi/paikkakunnat/porvoo
Merkur Reilun kaupan markkinoilla Lohjalla 7.-8.5.
Tarkempia tietoja markkinoista: www.lohjanmaailmankauppa.fi/Sivusto/Reilun_kaupan_markkinat_2010.html
Merkur sosiaalifoorumeilla
Merkur on mukana Suomen sosiaalifoorumissa Helsingissä la 24.4. ja Tampereen sosiaalifoorumissa la 22.5. Merkur järjestää seminaarin solidaarisuustalouden rakentaminen.
Solidaarisuustalouden rakentaminen
Suomessa kehittyy jatkuvasti solidaarisempia talousmalleja vaihtoehtoina valtataloudelle: omavaraistalous, vaihto- ja ruokapiirit, vastuullinen yritystoiminta, jne. Tervetuloa mukaan tutustumaan käytännön esimerkkeihin ja keskustelemaan toisenlaisesta taloudesta ja sen kehittämisestä, sen ristiriidoista ja yhteistyön mahdollisuuksista.
Helsingin seminaariin, la 24.4. klo 18, on kutsuttu Kumpulan vaihtopiiri aikapankkina, Suomen Yhteiskunnallisten Yrittäjien Yhdistys SYY ry ja JAK Finland: koroton pankki.
www.sosiaalifoorumi.fi
Tampereen seminaariin, la 22.5., on kutsuttu Kimmo Hokkanen mainetoimisto Kohusta, Kumpulan vaihtopiiri aikapankkina ja SYY ry.
www.tampereensosiaalifoorumi.fi
Merkurin info- ja asiakastilaisuudet Helsingissä ja Tampereella
Tule Merkurin info- ja asiakastilaisuuteen kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan Merkurin tavoitteista ja toiminnasta ja eettisestä rahoitustoiminnasta. Millaisia hankkeita Merkur lainoittaa? Mitkä ovat Merkurin tärkeitä toimintaperiaatteita? Miksi Merkuriin kannattaa sijoittaa ja säästää? Mahdollisuus tutustua paikalla oleviin hankkeisiin.
Tervetuloa!
Helsingin tilaisuus
Lauantaina 27.3. klo 13.15 - 16 Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14 kokoushuoneet 1&2 löytyvät 2. kerroksesta www.caisa.fi
Marika Lohi: ”Miten eettinen pankkitoiminta eroaa tavallisesta pankkitoiminnasta?”
Svarfvarsin Ekokylä ja Juurakko esittäytyvät.
Tampereen tilaisuus
Tiistaina 30.3. klo 18 alkaen kahvila Kahvilla Aaltosenkatu 31-33